Viestintätoimisto Conexio tarjoaa korkeatasoisia, tuotteistettuja viestinnän palveluja: viestinnän konsultointia, suunnittelua, tutkimuspalveluja, koulutusta ja käytännön toteutusta.
Tarvitsetko tukea yrityksesi viestintään? Ota yhteyttä:
Markku Vänskä
toimitusjohtaja
gsm 050 553 5082
Ei, tämä kirjoitus ei koske klassista tieteisromaania When Worlds Collide (tai siitä tehtyä kenties vieläkin tunnetumpaa elokuvaa). Kirjoituksen aiheena on vanhan maailman edustaja New York Times, joka palkkalistoille ilmaantui viime viikolla ensimmäinen henkilö tittelillä "social media editor". Eräs ensimmäisistä NYTimesin kiinnityksestä kirjoittanut julkaisu oli uuden maailman edustaja ReadWriteWeb (RWW), jonka mukaan olemme lopultakin ehtineet niin pitkälle, että NYTimesin kaltaisella traditionaalisen journalismin lippulaivalla on sosiaaliselle medialle omistettu toimittajatason vakanssi.
NYTimesin päätös palkata tehtävään henkilö, jolla ei ole vahvaa taustaa sosiaalisen median parissa, kirvoitti kommentteja muun muassa Twitterissä. Monia sosiaalisen median taitajia kummastutti, miksi näinkin vastuullinen tehtävä annettiin perinteisen median työtehtävissä kannuksensa hankkineelle henkilölle. Kummastusta ei vähentänyt henkilön pitkä työsuhde NYTimesin kanssa.
"From what I have read, it seems that she will learn on the job. There are far too many ironies in this hiring", kirjoittaa Tish Grier RWW:ssä. Grier ihmettelee, miksi tehtävään palkattiin henkilö, jolla ei näytä olevan minkäänlaista kokemusta sosiaalisesta mediasta, vaikka maailmassa on runsaasti ihmisiä, joilla on osaamista sekä sosiaalisesta mediasta että journalismista.
Miksi NYTimesin tuore social media editor Jennifer Preston ei voisi onnistua työssään? CV:n mukaan hän on kokenut journalisti, kirjailija sekä Columbian yliopiston luennoitsija. Hän on vetänyt kaksi vuotta NYTimesin alueellisia uutisia sisältävää palstaa. Todennäköisesti hän tuntee NYTimesin lukijat paremmin kuin yksikään sosiaalisen median asiantuntija, joista useimmat näkevät sosiaalisen median joukkona erilaisia webbipohjaisia työkaluja. Toki Preston tulee kohtaamaan paljon haasteita ja uusia asioita, mutta hänen pääasiallinen tehtävänsä ei ole olla sosiaalisen median työkalujen tekninen taitaja. Hänen tehtävänsä on yhdistää lukijat ja NYTimes sosiaalisen median keinoin.
Preston ei nettikansalaisten kriittisistä kommenteista piittaa, vaan hän on jo aloittanut työssään oppimisen. Hän avasi aiemmin yksityisenä pitämänsä Twitter-tilinsä julkiseksi vain hetki sen jälkeen, kun RWW:n artikkelissa oletettiin hänen olevan kokematon twiittailija. Jää nähtäväksi, pääseekö hän tulevaisuudessa näyttämään kriitikoilleen pitkää nenää.
Lainopillisen neuvon ja yleisen nyrkkisäännön mukaan sosiaalisen median välityksellä ei kannata sanoa mitään sellaista, mitä ei sanoisi kyseiselle kuulijalle tai kuulijajoukolle kasvokkain. Tästä perusohjeesta on hankkinut omakohtaisia kokemuksia 26-vuotias Paul Chambers, joka uhkasi tammikuussa Twitteriin kirjoittamassaan viestissä räjäyttävänsä Doncasterin lentoaseman "taivaan tuuliin" turhauduttuaan huonon sään aiheuttamaan lentokentän sulkemiseen.
"Crap! Robin Hood Airport is closed. You've got a week and a bit to get your shit together otherwise I'm blowing the airport sky high!"
Toukokuun alussa Ison-Britannian oikeuslaitos totesi Chambersin syyllistyneen julkisen uhkauksen esittämiseen. Nuorukainen oli tarkoittanut viestinsä huumoriksi ja oletti ystäviensä reagoivan siihen hymynkare suupielissään. Hän olisi varmasti voinut esittää vitsinsä kasvokkain ystävilleen, mutta todennäköisesti hän ei olisi tehnyt sitä Doncasterin kenttähenkilökunnalle. Valitettavasti Chambers ei ollut suojannut Twitter-viestejään hänelle tuntemattomilta seuraajilta ja näin myös Doncasterin turvallisuusviranomaiset bongasivat hänen viestinsä Twitteristä.
Ajattelemattomuus tuli maksamaan Chambersille hieman alle tuhat puntaa sakkoina ja oikeudenkäyntikuluina. Kaveri lienee tyytyväinen siitä, että kyseessä oli brittiläinen lentokenttä. Yhdysvalloissa vastaava pommiuhkaus olisi voinut tuoda tuntuvasti ankaramman tuomion. Toisaalta Chambers ei vaikuta oppineen tapauksesta mitään, sillä hän on sittemmin kommentoinut Twitterissä muun muassa syyttäjien toimintaa f-alkuisilla sanoilla.
Taas saatiin tämänvuotinen Symantecin tietoturvaraportti ulos. TV, radio ja lehdet kertoivat, kuinka jokaista tietokoneenkäyttäjää uhkaa entistä useampia, vaarallisempia ja vaikeammin havaittavia viruksia ja muita inhokkeja. Tietokone on käytännössä jokaisen arkipäivää, mutta oliko Symantecin raportti taas se vuoden kohokohta, jolloin tietoturva aiheena kiinnostaa muutakin mediaa kuin perinteisiä IT-julkaisuja?
Tyypillinen verkosta ostoksia tekevä henkilö on Suomessa 40+ nainen. Ei ehkä aivan IT-lehtien tai -verkkosaittien peruskohderyhmää. Internetin sosiaalisia medioita käyttävät etenkin nuoret ja naiset. Tarvetta tietoturvaan liittyvälle tiedolle olisi, mutta missä he – tai suurin osa suomalaisista ylipäätään – törmää aiheeseen? Muissa Pohjoismaissa sanomalehdet seuraavat aihetta esimerkiksi kertomalla uusista tietoturvaratkaisuista. Ei Suomessa. Presenssi verkossa on osa suomalaisten elämäntapaa. Mutta ovatko siis ajan hermolla liikkuvat lifestyle-lehdet tarttuneet aiheeseen?
Tietokoneet, internet ja sen palvelut ja mahdollisuudet ovat menettäneet mystiikkansa jo vuosia sitten. Paitsi ilmeisesti useimmille toimittajille ja medioille. Tiedolle olisi kyllä kysyntää, eivätkä tietoturvaan liittyvät asiat ole vaikeita esittää tai ymmärtää. Mutta ilmeisesti saamme odotella Symantecin ensi vuoden tietoturvaraporttia, jotta aiheesta saa Matti ja Maija Meikäläinenkin lukea.
Hesarin setelitähdet-juttusarja esittelee tapoja, joilla viihdeteollisuus vaikuttaa journalisteihin. Eilen vuorossa oli peliteollisuus. Sarjasta rakentuu kuva likaisesta pelistä, jossa media edustaa puhtautta ja riippumattomuutta.
Minusta siinä ei ole mitään kummallista, että peliyhtiö keskustelee alan median kanssa miten heidän uutuusjulkaisuaan tullaan käsittelemään tai että suhteilla yritetään saada parempia skuuppeja aikaiseksi kuin kilpailijat. Tätä peliä toimittajat ovat harrastaneet reaalimaailmassa jo kauan ennen digitaalista todellisuutta: varsinkin poliittisessa journalismissa suhteet ratkaisevat pelin.
Olisiko aika tunnustaa, että peliteollisuus, ja yritysmaailma yleensä, on osa ympäröivää yhteiskuntaa. Toimittajan arvio saattaa olla painavampi kuin yksittäisen nettikeskustelijan, mutta tuskin sillä on ratkaisevaa merkitystä minkään ilmiön synnyssä. Käyttäjäyhteisö tekee antaa kuitenkin lopullisen tuomion ja sille viestille löytyy nykyisin erittäin painavia kanavia. Mitään peliä ei enää ratkaista lehtien palstoilla.
Tässä se on: maailman ensimmäinen digijärkkäri, jossa on kosketusnäyttö! Panasonicin esitteli tänään Lumix DMC-G2:n, joka on edeltäjänsä G1:n tapaan erittäin pienikokoinen. Kameran erikoisuus on kosketusnäyttö, jonka avulla kuvaaminen on intuitiivista, sillä tarkennus ja siihen liittyvät valinnat tehdään kosketusnäytöllä. Kameran LCD-näyttö on käännettävä, pyörii akselinsa ympäri ja kallistuu, joten kuvaaminen onnistuu myös haasteellisimmista kuvakulmista.
Panasonic julkisti myös G2:n sisarmallin G10:n, joka on rakenteeltaan ja ominaisuuksiltaan lähes samanlainen, mutta ilman kosketusnäyttöä. Pienen kokonsa vuoksi kamerat käyttävät Micro Four Thirds -linssejä, mutta vanhoja linssejä ei tarvitse heittää menemään, sillä ne sopivat G-kameroihin erillisen sovittimen kanssa. Lisätietoja näiden kahden mainion kameran teknisistä hienouksista löytyy tänään maailmalle lähteneestä lehdistötiedotteesta.
IT-lehdet testaavat perinteisesti tietoturvapakettinsa vuoden alussa. Tammikuussa MikroPC, MikroBitti ja Tietokone julkaisivat testinsä. Norton Internet Security sai Toimituksen valinta-arvonimen sekä MikroPC:n että MikroBitin testissä. Tietokone puolestaan valitsi testivoittajaksi Norton 360 -tietoturvatuotteen 3-version.
Kävimme torstaina 10.12. Talentumin IT-glögeillä toteamassa, miten Panasonicille myönnettiin MikroPC Vuoden Tuote 2009 -palkinto kamerakategoriassa. Tarkemmin sanottuna palkinnon ansaitsi Lumix DMC-GH1, joka on todellakin arvonimensä mukainen ihanuus.
Kaiken kaikkiaan asiakassuhteemme Panasonicin kanssa on ollut erinomainen. Tuotteet ovat menestyneet testeissä hyvin pitkin syksyä. Viimeisimmät maineteot ovat Tekniikan Maailman tuoreimman numeron pokkarikameratestin voitto (Lumix DMC-ZX1) sekä tämä MikroPC:n Vuoden Tuote -skaban voitto.
Kun tässä nyt Panasonicista puhutaan, niin kehotan kaikkia käymään tsiikaamassa Avatar-leffan. Panasonic on ollut mukana leffan tuotantoprosessissa tarjoten 3D-kameroitaan leffan kuvaamiseen. 3D-kamerat eivät ole aivan arkea, vaan leffaa on työstetty prototyyppimalleilla, ja molemmat osapuolet ovat projektin myötä oppineet lisää 3D-kameroiden vaatimuksista ja kuvausmenetelmistä. Lopputulos on kulisseista kuuluneiden huhujen mukaan huikea.
