Asiakasreferenssejä:

TTL

Conexio on tehnyt Tietotekniikan liiton viestintää vuoden 2007 alusta alkaen. Liitto otti silloin tavoitteekseen edistää puolueetonta keskustelua tietotekniikkapäätöksistä Suomessa, jotta tekniikan avulla voitaisiin turvata Suomen kilpailukyky. Liitto halusi myös kasvattaa näkyvyyttään ja lisätä jäsenmääräänsä. Conexio laatii liiton hallituksen kanssa vuosittain viestintästrategian ja toteuttaa sen yhdessä liiton henkilökunnan kanssa.

Conexion tehtävänä on auttaa TTL:a löytämään tavoitteitaan parhaiten palvelevat viestit ja yleisöt, aktivoida ja auttaa liiton jäseniä osallistumaan julkiseen keskusteluun esimerkiksi lehtien palstoilla ja seminaareissa. Lisäksi Conexio vastaa liiton Tietoliite-jäsenviestistä. Conexio toteuttaa vuosittain yhteistyössä Tietoviikko-lehden kanssa Tietotekniikan liitolle yritysjohdon ja IT-johdon näkemyksiä tietotekniikasta kilpailuetuna kartoittavan tutkimuksen ja sen julkistamisen. Olemme tuottaneet säännöllisesti TTL:lle vieraskynä-artikkeleita ja mielipidekirjoituksia, joiden pohjana on alan julkisen keskustelun seuraaminen.

Conexio ja Eduskuntatiedotus organisoivat yhteistyössä Tietotekniikan liiton ”Silmät auki! Tietoyhteiskunnan uhat ja mahdollisuudet” kirjan julkistuksen keväällä 2008. Olemme myös tuottaneet sarjan artikkeleita teemalla ”Miten tietotekniikka muuttaa maailmaa”. Tavoite on ollut tuoda esille, miten tietotekniikan hyödyntäminen voi muuttaa kokonaisen toimialan markkinoita, toimintatapoja tai kilpailutilannetta.

Viestinnän ansiosta Tietotekniikan liiton näkyvyys medioissa on noin kymmenkertaistunut ja liiton jäsenmäärän lasku on pysähtynyt. Toiminnanjohtaja Robert Serén valittiin vuoden 2009 tietotekniikan vaikuttajien joukkoon.